Työmaa-asentaja

Green Automation Group Oy on vakavarainen vientiyritys, joka suunnittelee ja toimittaa kasvatusautomaatiojärjestelmiä salaattien ja yrttien vesiviljelyyn kasvihuoneympäristössä. Korkean automaatiotason järjestelmät mahdollistavat asiakkaille tasaisen tuotannon 365 päivänä vuodessa – kustannustehokkaasti niin tilan, vedenkäytön kuin henkilöresurssienkin suhteen. Yritys on perustettu vuonna 2010 ja sen juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse suomalaiseen salaatinviljelyosaamiseen ja kasvihuoneautomaatioalan insinööriosaamiseen.

Etsimme nyt Työmaa-asentajia

Työmaa-asentajana työskentelet kasvatuslaitteiston mekaanisissa asennustehtävissä logistiikkakeskuksessamme Marttilassa ja työmailla ympäri maailmaa.

Työ on hyvin vaihtelevaa, sillä räätälöimme projektit pitkälle asiakkaidemme tarpeiden pohjalta ja toimitusprojektiin kuuluu aina huomattava määrä erilaisia laitteita. Tehtävänäsi voi logistiikkakeskuksessamme Marttilassa olla esimerkiksi työmaalle matkaavan kuljetinlaitteiston alkukokoonpano – ja edelleen työmaalla vastaat kyseisen laitteiston loppuasennuksen valvonnasta osaksi toimivaa kokonaisuutta. Työmatkat suuntautuvat pääsääntöisesti Pohjois-Amerikkaan ja Venäjälle.

Toivomme sinulta aiempaa kokemusta teollisuuden mekaanisista asennus-/kunnossapitotehtävistä ja tehtävään soveltuvaa koulutusta. Voit olla urasi alussa tai jo kokenut konkari. Vastuuta annetaan osaamisesi mukaan. Ennen kaikkea työssä tarvitset kuitenkin halua oppia työtehtävät käytännössä sekä innostusta ja motivaatiota hoitaa homma kunnialla valmiiksi.

Toivomme hakijoilta

  • Soveltuvaa ammatillista koulutusta (esim koneasentaja) tai vastaavia taitoja
  • Käytännön työkokemusta asennus- ja kokoonpanotöistä
  • Sujuvaa suomen ja kohtuullista englannin kielen taitoa
  • Aktiivista, työtäpelkäämätöntä asennetta, oma-aloitteisuutta, hyviä ryhmätyötaitoja ja kykyä oppia ja omaksua nopeasti uusia asioita

Tarjoamme:

  • Kansainvälisen työympäristön vakavaraisessa suomalaisomisteisessa korkean teknologian yrityksessä
  • Vaihtelevan ja monipuolisen työnkuvan
  • Kilpailukykyiset edut ja palkan

 

Kiinnostuitko ? Vapaamuotoisen hakemuksen voi toimittaa sähköpostitse osoitteseen rekry@greenautomation.com. Haku päättyy 16.6.2019

Lisätietoja puhelimitse 24.5. tai 31.5.2019 klo 09.00-11.00 välisenä aikana puhelinnumerosta 010 5044340.